Kilpailun kärkijoukossa ovat myös Miss Suomi -finaalissakin esiintyneet Ghia Granlund, 21, sekä Riina Seise, 20.
Maritan taustasta mielenkiintoisen tekee se, että hän on entinen moninkertainen SM-voittaja paritansseissa. Hän on harrastanut sekä vakioita että lattareita peräti 15 vuoden ajan.
- Olen edustanut Suomea kymmeniä kertoja EM- ja MM-tason kilpailuissakin, upeavartaloinen Marita kertoo.
Kilpatanssin parin sairastelun vuoksi jo muutama vuosi sitten lopettanut Marita on missikilpailuissa mukana ensi kertaa. Hän ei ole muutenkaan aivan perinteistä missityyppiä, sillä hän opiskelee parhaillaan farmaseutiksi ja keskittyy ensisijaisesti nyt opiskeluihin.
Missikilpailuihin hän lähti muiden kehotuksesta. Oulusta kotoisin oleva Marita on saanut kannustusta mm. tanssinopettaja Jukka Haapalaiselta.
- Jukka on monta kertaa kysynyt minua myös Miss Suomi -kilpailuihin, mutta olen aina viime hetkillä jänistänyt. Tämä tuntui hyvältä kisalta aloittaa, sillä minua jännittää todella paljon.
Miss Helsinki valitaan ravintola Tigerissa Helsingissä 31. maaliskuuta. Voittaja lähtee Suomen edustajaksi Miss Hawaiian Tropic -kilpailuun Yhdysvaltoihin.
Voittaja lähtee edustamaan Suomea hallitsevan Miss Helsingin ja Miss Suomeksi kruunatun Viivi Pumpasen tilalle.