Pirkko Arstila suree poikansa kuolemaa

Julkaistu:

Eläkkeellä olevan uutisankkurin Pirkko Arstilan, 69, kevät sai murheellisen käänteen, kun hänen ainoa poikansa menehtyi maaliskuussa.

- Harjoittelen nyt sitä, että minulla ei ole poikaa, surullinen Arstila kertoo.

Taksinkuljettajana työskennellyt Aki Arstila menehtyi sydäninfarktiin vain 40-vuotiaana.

- Hautajaiset ovat tulossa. Nyt on epätodellinen olo. Tämä vaihe on kaikista epämääräisin ja hankalin. Täytyy sopeutua, kotoaan tavoitettu Arstila huokaa.

Oman lapsen menettäminen jätti jälkeensä suuren surun.

- Tämä on aivan erilainen tuska kuin isän tai äidin saattaminen hautaan. Tähän suruun liittyy sekin, että oma poika kuolee niin nuorena. Tulee hirveä, tyhjä aukko ja elää vähän kuin jet lagissa.

Äiti kuvailee poikaansa iloiseksi ihmiseksi, joka eli elämänsä parasta aikaa.

- Hän oli hyvin valoisa ihminen, iloon tarttuvainen ja auttavainen, hän kuvailee.