Toni, Anton

Viihde

Merikukan suku iloitsee kihlausuutisesta

Julkaistu:

Kansanedustaja Merikukka Forsiuksen, 35, ja Vihdin kunnanjohtajan Petri Härkösen, 39, kihlausuutisen vahvisti eilen Merikukan sukulainen ja avustaja Kyllikki Forsius, joka päivän mittaan vastaili kansanedustajan kännykkään ja toimi vaitonaisen kihlaparin puhemiehenä.

- Kihlaus ei tullut lähipiirille lainkaan yllätyksenä, Kyllikki Forsius kertoi.

- Kihlajaispäivä oli kaksi viikkoa sitten lauantaina. Kihlausta on juhlittu lähipiirin kesken, mutta voi olla, että juhlitaan vielä enemmänkin.

- Olemme erittäin onnellisia Merikukan puolesta, Petri on oikein mukava mies! Kyllikki Forsius iloitsee.

Hänen mukaansa Merikukka ja pääministeri Matti Vanhanen eivät koskaan seurustelleet.

- Vaikka Matin kiinnostus olisi ollut suurempaa, eivät he koskaan seurustelleet.

Kyllikki Forsius halusi oikoa myös muut Merikukkaan liitetyt romanssihuhut. Jokin aika sitten viikkolehti julkaisi kuvan Merikukasta ja salaperäisestä miehestä yhteisellä Ranskan-lomalla.

- Myöskään viikkolehdessä vihjepalkkion kanssa julkaistu juttu Merikukasta ja vieraasta miehestä Provencessa ei pidä paikkaansa. Kyseessä oli Merikukan serkku ja aviomieheni Petri Forsius. Toisin sanoen hyvin tuttu mies, Kyllikki Forsius kertoi.

Kihlaparin tulevaisuudensuunnitelmia hän valotti ainoastaan sen verran, ettei häitä ole vielä suunnitteilla.

- Kihlaus ei vaikuta syksyn suunnitelmiin, eikä hääpäivää ole päätetty. Voihan olla, että häitä ei tule ollenkaan. Tuskin heillä on hoppua mihinkään. Aikuisten ihmisten on onnellista olla juuri näinkin.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  2. 2

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  3. 3

    Syytetyt teinipojat ja uhreiksi aiotut vanhemmat pyytävät salaista käsittelyä

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

  6. 6

    Natsirikollisten jahtaajat lähettivät kirjeen presidentti Niinistölle – taustalla suomalaisen SS-miehen hyytävä kirje

  7. 7

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  8. 8

    Näyttelijä Jessica Falkholt, 29, on kuollut – koko perhe menehtyi auto-onnettomuudessa

  9. 9

    Pandat lähtivät kohti Ähtäriä – video Kiinasta näyttää pitkän muuttomatkan alun

  10. 10

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  3. 3

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  4. 4

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  5. 5

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  6. 6

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  7. 7

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  8. 8

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  9. 9

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  10. 10

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  3. 3

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  8. 8

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

  2. 2

    Ruotsista vyöryvä myräkkä iskee kohta Suomeen – katso kartalta minne lunta luvataan eniten

  3. 3

    Syytetyt teinipojat ja uhreiksi aiotut vanhemmat pyytävät salaista käsittelyä

  4. 4

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  5. 5

    Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

  6. Näytä lisää