Conan ei saa enää solvata NBC:tä

Julkaistu:

Kuinka ammattimainen pilkkaaja kunnioittaa ivaamisen kieltävää pykälää? Siinä Conan O'Brienin pulma.

Talk show -isäntä tiimeineen kävelee tänään perjantaina ulos NBC-kanavalta liki 32 miljoonan euron erosopimuksen kanssa. Sopimukseen liittyy ehto, jonka mukaan O'Brien ei saa parjata NBC:tä tai sen johtoa, kertoo The Wall Street Journal.

- Halusimme antaa hänelle tahdikkaan poistumistien. Toivottavasti hän on kohtelias, NBC Universal Television Entertainmentin puheenjohtaja Jeff Gaspin kommentoi torstaina julkistettua sopimusta.

Sopimuksen mukaan O'Brien ei saa solvata ex-työnantajaansa seitsemään kuukauteen. O'Brien puolestaan vaati pykälää, joka kieltää NBC:tä pilkkaamasta häntä. Kielto ei tiettävästi koske Jay Lenoa, joka maaliskuussa palaa Tonight Show'n juontajaksi.

Viime viikkoina O'Brien on keskittynyt lähetyksissä ivamaan työnantajaansa sanoilla, joista idiootti on lievimmästä päästä.

- Toivottavasti hänen vitsinsä ovat nyt parempia kuin ne, joita hän on kertonut show'ssaan, NBC:n lakimies Pierce O'Donnell toivoi.

Sopimus myös kieltää O'Brienia isännöimästä muita ohjelmia ennen syyskuuta. Lisäksi siinä rajoitetaan miehen esiintymistä mediassa muutoinkin. Hän ei saa antaa halveeraavia lausuntoja ex-työnantajastaan.

- Hänellä on 45 miljoonaa syytä olla haukkumatta ketään, Hollywood-tähtien manageri Eric Gold pohti O'Brienin motiiveja.

O'Brienin viimeinen Tonight Show nauhoitetaan USA:ssa tänään perjantaina. Suomessa se nähdään Subilla keskiviikkona kello 00.00. Vieraina ovat Tom Hanks, Will Ferrell ja Neil Young.