Tangokuningatar valmistautuu euroviisuihin - Viihde - Ilta-Sanomat

Tangokuningatar valmistautuu euroviisuihin

Jenna Bågeberg valmistautuu euroviisuihin.

Julkaistu: 21.1.2008 6:32

Hallitseva tangokuningatar Jenna Bågeberg on mukana myös Suomen euroviisukarsinnoissa kappaleella Sinua varten. Tavoitteena on tietysti voitto, mutta jo karsintoihin pääseminen tuo mukavasti näkyvyyttä.

- Olen tosi innoissani ja haluan panostaa esitykseen. Parhaillaan mietitään vaatetusta ja suunnitellaan koreografiaa.

Yrittäjäperheen tyttärenä Jenna tietää, että tavoitteiden eteen on tehtävä työtä. Pienestä pitäen laulamista harrastanut Jenna on rakentanut uraansa määrätietoisesti, ja se on tuottanut myös tulosta. Taloudellinen tilannekin on nyt parempi kuin useimmilla alle parikymppisillä.

- No joo, mutta on tässä paljon kulujakin.

Vuoden alussa Jenna muutti kotoaan Kontiolahdelta Jyväskylään. Syy oli ensisijaisesti ammatillinen. Jyväskylästä käsin on lyhyempi matka keikoille.

Oli uuden kodin etsimiseen myös henkilökohtaisia syitä. Kyse ei kuitenkaan ole poikaystävästä. Jenna on edelleen sinkku.

- Muutto oli ollut pitkään mielessä. Se on osa itsenäistymistä. Eikä Jyväskylän kämpässä asu ketään muita. Tällä hetkellä työ on etusijalla, mutta jos joku mukava kaveri sattuu kohdalle, ei silloin kannata hanttiinkaan pistää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?