Tangokuningatar Kati Fors avoliittoon

Julkaistu:

Tangokuningatar Kati Fors, 26, ja hänen miesystävänsä Jukka Spets, 35, ovat muuttaneet yhteen. Pariskunnan uusi yhteinen koti sijaitsee Forssan lähellä Tammelassa järven rannalla.

- Kuun vaihteessa muutimme, Kati paljastaa.

Kyseessä on kalustettu omakotitalo, jonka pari on vuokrannut. Jyväskyläläissyntyinen Kati muutti uuteen taloon yksiöstä Helsingin Töölöstä.

Kati ja Jukka tutustuivat työn merkeissä. Jukka soitti Fantasia-orkesterissa, joka toimii tangokuningattaren taustabändinä. Rakkaus on roihunnut jo muutaman kuukauden, vaikka pariskunta piti asian pitkään salassa.

Katin ja Jukan rakkautta on varjostanut Jukan meneillään oleva eroprosessi. Jukan vaimo tilitti torstaina ilmestyneessä 7 päivää -lehdessä, kuinka Kati Fors vei häneltä miehen ja kolmelta lapselta isän. Lehden mukaan Jukka tai hänen vaimonsa ei ollut vielä viime viikolla jättänyt virallista avioerohakemusta.