Ursula

Viihde

Jessica Alba ja Playboy sopivat riitansa

Julkaistu:

Filmitähti Jessica Alba ja miestenlehti Playboy ovat sopineet riitansa. Alban bikinikuva koristi Playboyn maaliskuun numeron kantta ilman näyttelijän lupaa, ja Jessica Alba vaati lehden vetämistä pois myynnistä.

Alba perui vaatimuksensa saatuaan Playboy-pomo Hugh Hefneriltä henkilökohtaisen anteeksipyyntökirjeen.

Jessica Alba, 24, ei ollut suivaantunut pelkästään lehden kansikuvasta. Häntä harmitti sekin, että lehteä ostetaan, koska hänen oletetaan koristavan myös lehden sisäsivuja. Ja koristavan niitä nimenomaan vielä vähemmässä vaatetuksessa kuin bikineissä.

- Raha ei näytellyt riidassa mitään roolia. Nostin metelin kannesta siksi, että sellainen tehtiin minun tietämättäni ja ilman hyväksyntääni, sanoo Alba, joka oli jo aiemmin kerran ehtinyt kieltäytyä kunniasta päästä Playboyn kanteen.

Playboy-pomo Hefner pahoittelee kansiepisodin aiheuttamaa kränää.

- Kannen piti olla kunnianosoitus suunnatonta suosiotasi kohtaan. Joidenkin mielestä se kuitenkin oli jotain aivan muuta. Me olemme siitä pahoillamme, sillä kuulumme hartaimpiin faneihisi, Hefner runoili anteeksipyyntökirjeessään koko lehden henkilökunnan puolesta.

Jessica Alban anteeksiantoon liittyy myös raha, josta ei kuitenkaan senttiäkään siirry filmitähden tilille. Playboy on luvannut rahoittaa kahta Alballe läheistä hyväntekeväisyyskohdetta. (STT-AP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivu kuittasi tylysti

  5. 5

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  6. 6

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  10. 10

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivu kuittasi tylysti

  5. 5

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  6. Näytä lisää