John Travoltalta kiristettiin 20 miljoonaa euroa

Julkaistu:

John Travoltalta kiristettiin 20 miljoonaa euroa Jett-pojan kuoleman jälkeen. Syy: Travolta ei suostunut, että sairaskohtauksen saanut poika viedään sairaalaan.

Bahamalainen ambulanssikuskin Tarino Lightbourn oli ensimmäinen ambulanssikuski, joka saapui paikalle auttamaan perheen Bahaman-lomalla kohtauksen saanutta Jettiä.

Luksuslomakodissaan paniikissa ollut John Travolta ei suostunut ensihoitajien ajatukseen, että poika kuljetetaan lähimpään sairaalaan. Hän vaati, että Jett viedään suoraan saaren lentokentälle ja lennätetään Yhdysvaltoihin saamaan hoitoa.

Ensihoitajan ja poliisin allekirjoittama kaavake lääkärinhoidosta kieltäytymisestä on dokumentti, jolla Lightbourn yritti kiristää tähteä pulittamaan miljoonia. Asiaa puidaan parhaillaan Nassaussa oikeudessa.

Daily Mirrorin mukaan syytettynä on myös Lightbournin asianajaja Pleasant Bridgewater.

Nassaussa pidettävässä oikeuskäsittelyssä kuultu poliisitarkastaja Andrew Wells kertoi, ettei hän ole 27-vuotisen uransa aikana kohdannut vastaavanlaista pyyntöä.

Hänen mukaansa sairaala on vain 45 minuutin ajomatkan päässä Travoltan lomapaikasta. Aikaa lentokentälle matkaamisen kuluu huomattavasti kauemmin.

Jett Travolta sairasti kawasaki-oireyhtymää, joka altistaa sairauskohtauksille. Häntä yritettiin turhaan elvyttää sairaalassa sen jälkeen, kun hän oli löytynyt tajuttomana 2. tammikuuta.