Hanna Pakarisen uusi levy yllättää - musiikkityylin muutos - Viihde - Ilta-Sanomat

Hanna Pakarinen uusi levy yllättää - musiikkityylin muutos

Suomen ensimmäisenä Idols-tähtenä kuuluisuuteen nousseen Hanna Pakarisen uusi albumi Paperimihen tytär eroaa paljon edellisistä julkaisuista.

16.8.2010 14:09

Rokahtavan tyylin ja englanninkielen sijaan levy on popahtavaa ja suomenkielistä.

Kappaleiden tekstit ovat suurimmaksi osaksi Pakarisen itse sanoittamia, tuottaja Markus Koskisen avustuksella.

- Moni on sitä jo pitkään kysynyt, että miksi et laula Hanna suomeksi? Mie oon itse aina ajatellut sen asian niin, että jos teen levyn suomeksi, niin haluan itse sen kirjoittaa. Ja tämä on ihan vaan omaa jääräpäisyyttä! kertoo laulaja 20. elokuuta julkaistavasta levystä.

Pakarinen on viettänyt hiljaiseloa hieman yli puolitoista vuotta, jonka levyn ilmestyminen katkaisee. Laulaja on innoissaan uudesta levystä.

- Välillä on tuntunut että tässä tehdään debyyttilevyä nyt. Kaikki on lähes päinvastaista mitä mie olen aikaisemmin tehnyt.

Joillekin melko suurena yllätyksenä tullut levynjulkaiseminen tuntuu Pakarisesta vapauttavalta.

- Sain tarvitsemani työrauhan ja "salassa" tätä tehtiinkin todella pitkään. Nyt kun tiedän että meillä on aivan ihana levy ja mie olen siihen 100-prosenttisen tyytyväinen, tästä on ihanan vapauttavaa puhua. Hanna toteaa onnellisena.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?