Saana Anttila keskeytti Miss Maailma -kisan

Julkaistu:

Viikko sitten Miss Maailma -kilpailuun Kiinaan matkustanut Saana Anttila on vetäytynyt kilpailusta. IS sai kuulla yllätyskäänteestä myöhään eilisiltana. Saanan vetäytymisen syytä ei kerrottu julkisuuteen, mutta IS:n saamien tietojen mukaan hän teki vetäytymispäätöksen vasta keskusteltuaan kilpailun presidentin, Julia Morleyn, kanssa.

Kilpailun ensimmäinen viikko oli ollut Saanalle myös poikkeuksellisen rankka, sillä tiukan aikataulun lisäksi missin voimia oli vienyt sitkeä vatsatauti.

Vielä viikko sitten Saana oli intoa täynnä ja valmis edustamaan Suomea parhaansa mukaan.

- Suomalainen on pärjännyt Miss Maailmassa viimeksi vuonna 1982, jolloin Sari Aspholm edusti Suomea. Toisaalta se oli sama vuosi, jolloin minä synnyin, joten ehkä se on enne, Saana mietti tuolloin.