BB-Marko teki kirjan naisen iskemisestä - Viihde - Ilta-Sanomat

BB-Marko teki kirjan naisen iskemisestä

Aiemmin muun muassa järjestyksenvalvojana työskennellyt Marko kiinnostui työssään naistenmiesten toiminnasta siinä määrin, että kirjoittaa aiheesta kirjan.

11.9.2008 10:17

Hän tutustui ulkomaalaiseen kirjallisuuteen ja seurasi kolmen todellisen naistenmiehen toimintaan vähintään kuukauden ajan.

Aluksi kirja oli tarkoitettu 30-vuotissyntymäpäivien muistoksi Markon ystäville ja sukulaisille, mutta koska palaute kirjasta oli niin hyvää, että se päätettiin saattaa laajempaankiin levitykseen.

Kirjassa Marko kertoo kolmen naistenmiesten seikkailuista huumorilla höystettynä. Kirjasta selviää myös kuinka nainen isketään erilaisissa paikoissa kuten yleisissä tiloissa, yökerhoissa, netissä ym.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?