Anja, Anita

Viihde

Maajussien naiset kertovat tunteistaan

Julkaistu:

IS järjesti maajussien morsiamille Katille, Susannalle, Miialle ja Hannalle muuttumispäivän Helsingissä. Samalla selvisi sekin, ketkä pareista ovat yhä yhdessä.

Viimeksi juhannuksena toisensa tavanneet naiset jutustelivat innokkaasti keskenään samalla, kun heidän kyntensä, hiuksensa, meikkinsä ja vaatetuksensa laitettiin aivan uuteen uskoon kauneushuone Point Aleksissa.

Ohjelman aikana etenkin Katin ja Susannan tunteet omia maajussejaan kohtaan ovat syventyneet rakkaudeksi.

Susanna ja Harri ovat kihlautuneet kaikessa hiljaisuudessa, ja Kati ja Teemu seurustelevat tiiviisti.

- Meillä on syvä ihastumissuhde, joka on muuttumassa rakkaudeksi. Olemme tykästyneet toisiimme ja olemme todella läheisiä. Jo kaupunkilomalle Tampereelle lähdimme sillä mielin, että olemme seurusteleva pari, Kati kertoo.

- On ollut ihanaa, kun tunteita ei ole tarvinnut enää pidätellä, sillä olen vahvasti tunneihminen. Teemukin puhuu tunteistaan paljon enemmän kuin ohjelmassa annetaan ymmärtää.

Susanna on viettänyt paljon aikaa Harrin luona Pohjanmaalla, ja pariskunnan lapset ovat jo tavanneet toisensa. Sikatilan emännäksi ja suurperheen äidiksi ryhtyminen ei arveluta kaupunkilaisnaista lainkaan.

- Yhdessäolomme on totta, ja ajan mittaan tunne toista kohtaan on vain vahvistunut. Ei minua se pelottanut, että Harrilla on neljä lasta jo omasta takaa, sillä jokaisellahan on oma taustansa.

Uusi ihmissuhde on tuonut Susannan elämään kaivattua valoa siitäkin syystä, että alkuvuosi oli hänelle henkisesti uuvuttava.

- Lähdin ohjelman mukaan seikkailumielellä, kun ei ollut mitään menetettävää ja oli ikävä vaihe elämässä. Viime kevät varsinkin oli aika raskas. Minulle tuli sellainen pysähtyminen, ja jouduin jäämään pidemmälle sairauslomalle. Menin silloin vähän ylikierroksilla, ja se vei voimiani, Susanna kertoo. Myös Miia ja Hanna kertovat viikonlopun Ilta-Sanomissa avoimesti tämänhetkisestä tilanteestaan Anssin ja Riston kanssa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  2. 2

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  5. 5

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  6. 6

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  7. 7

    Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

  8. 8

    Suomalaiset Italia-konkarit: Älä ihmettele, jos saat kummallisia katseita tilattuasi cappuccinon ruoan jälkeen

  9. 9

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  10. 10

    Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  2. 2

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  3. 3

    Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

  4. 4

    Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

  5. 5

    Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

  6. 6

    Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

  7. 7

    Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

  8. 8

    Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

  9. 9

    Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

  10. 10

    Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  7. 7

    Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

  8. 8

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  9. 9

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  10. 10

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ensi viikon lauha sää peruttu – tilalle lunta ja räntää

  2. 2

    MTV: Janna joutui äkillisesti sairaalahoitoon – jää pois illan Tähdet, tähdet -lähetyksestä

  3. 3

    Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

  4. 4

    ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

  5. 5

    Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

  6. Näytä lisää