Linda Lampenius: Harkitsin itsemurhaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Viulisti Linda Lampenius kertoo ruotsalaiselle Aftonbladet-lehdelle olleensa muutama vuosi sitten niin pohjalla elämässään, että hän harkitsi jopa itsemurhaa.

Linda kertoo lehdelle kohdanneensa monenlaisia vaikeuksia - syömishäiriöitä, parisuhdeväkivaltaa ja monimutkaisia itsetunto-ongelmia.

- Vuosituhannen vaihteessa olin Lontoossa ja se oli hirveää aikaa. Syömishäiriöni olivat muuttuneet niin vakaviksi, että ne lamaannuttivat minut. Silloin mietin jopa itsemurhaa, Linda sanoo Aftonbladetille.

Hän kertoo joutuneensa kokemaan sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa parisuhteissaan.

- Minulla oli niinä aikoina pari poikaystävää, joiden kanssa seurustelu oli aivan hirveää. Yhdessä suhteessa sain osakseni sekä fyysistä että psyykkistä väkivaltaa, Linda sanoo.

Lapsuus kaiken takana

Linda kuvailee lapsuuttaan maanläheiseksi ja lämpimäksi ajaksi. Hän joutui kuitenkin kärsimään menestyneiden vanhempiensa poissaolosta ja riittämättömyyden tunteesta, joka on jatkunut pitkälle aikuisuuteen.

Vanhempien varjossa kasvaminen toi tulleessaan myös kovat suorituspaineet ja ahdistuksen, joita tiukka viulunopettaja vain lisäsi.

- Kaikki pohjautuu lapsuuteen. Minulla oli esimerkiksi sairas käsitys siitä, että täytyy aina olla kova.

Suorituspaineet ja kontrollintarve purkautuivat lopulta sairautena, kun Linda sairastui bulimiaan ja anoreksiaan 23-vuotiaana.

"Demoni pään sisällä" esti avun pyytämisen

Vuosikausien vaikeudet syömishäiriöiden kanssa päättyivät vasta, kun sopiva lääkäri löytyi ja mielen umpisolmut alkoivat aueta terapiassa.

Avun pyytäminen ei kuitenkaan ollut helppoa.

- Minulla oli pääni sisällä demoni, joka määräsi ajatusmaailmastani, tunteistani ja sydämestäni. Olen aina ollut moitteeton tyttö, enkä halunnut pyytää apua.

Kun Linda lopulta uskalsi pyytää apua, häntä ei aluksi otettu vakavasti.

- Olin oksentanut vatsani täysin rikki. Olin akuuttien mahakipujen takia lääkärissä kolme kertaa. Paljastin itseni lääkäreille, mutta he vain lähettivät minut kotiin mahalääkkeiden kera. Asia alkoi selvitä vasta kun menin lääkärille, joka harrasti luontaistuotteita.

Linda potee huonoa omaatuntoa nuoria tyttöjä kohtaan, jotka ovat saattaneet ottaa mallia hänen laihasta olemuksestaan.

- Olin silloin kamalan laiha enkä ollenkaan terve. Kun aloitin terapiassa, pidin itsestäni otettuja kuvia edelleen hyvännäköisinä. Nyt näen, että olin liian laiha.