Toni, Anton

Viihde

Krissen Linna-puku pian myynnissä

Julkaistu:

Linnan juhlien parhaimmaksi pukeutujaksi tänä vuonna valitun Krisse Salmisen sekä Janina Anderssonin ja Janina Vilénin Linnassa käyttämät iltapuvut komeilevat hää- ja juhlapukuliike Morsmaikun näyteikkunassa. Puvut suunnittelut Johanna Lätti naurahtaa asujen olevan esillä ilman sen kummempaa syytä.

- Puvut olivat niin isotöisiä, että miksipä en laittaisi niitä esille. Minusta on hauskaa, kun ohikulkijat voivat ihmetellä Linnassa nähtyjä pukuja.

Puvut saattavat mennä myyntiin, mutta varmaa päätöstä Lätti ei ole tehnyt.

- Krissen puku oli tyyliltään klassinen ja se on ommeltu meidän peruskaavojemme mukaan. Puvulle hinta voisi olla noin 1200 euroa. Vilénin ja Anderssonin puvut ovat ihan käsityötä, ja niiden hintaa on vaikeampi sanoa. Suunnittelija Johanna Lätti kertoo olevansa sen verran vihreä, että suosittelee pukujen kierrätystä.

- Maailmassa kaikki on nykyään niin kertakäyttöistä - mutta pukujen ei tarvitse olla.

Iltapukujen kierrätys onkin yleistymässä. Suomessa ilmiötä todistettiin itsenäisyyspäivänä, kun presidentti Tarja Halonen yllätti vieraat emännöimällä mustassa iltapuvussa, joka oli tuttu kahden vuoden takaa.

Naapurimaa Ruotsin tunnetuin ja näyttävin kierrättäjä on kruununprinsessa Victoria. Tämä todistettiin viimeksi sunnuntaina, kun Victoria kohautti saapumalla Nobel-juhliin vadelmanpunaisessa iltapuvussa, jota hän on käyttänyt aiemmin prinssi Albertin kruunajaisissa Monacossa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  4. 4

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  5. 5

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  6. 6

    Petri, 30, painoi yli 130 kiloa – teki uudenvuodenkrapulassa päätöksen muutoksesta ja on nyt SM-tason juoksija

  7. 7

    Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

  8. 8

    30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

  9. 9

    Tältä näyttävät kevään kuumimmat alusvaatteet – ylistys muodokkaalle naiselle

  10. 10

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  2. 2

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  3. 3

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  4. 4

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  5. 5

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  6. 6

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  7. 7

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  8. 8

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  9. 9

    Kalifornian kauhujen talon kaksoiselämä: Facebook-kuvia Disneylandista ja Vegasista, kotona lapset kahlittiin kammottaviin oloihin

  10. 10

    Kaupunki hälytystilassa Japanissa: Kaksi hengenvaarallista pallokalaa kateissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  3. 3

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  4. 4

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  5. 5

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  6. 6

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  7. 7

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  8. 8

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  9. 9

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  10. 10

    37-vuotiaan laulajan vartalo muuttui kuin yhdessä yössä – otti vatsaansa proteiinipistoksia: Laihtui 12 kiloa saman tien

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kotiinsa kahlittujen 13 sisaruksen naapuri kertoo oudosta joulukoriste-episodista: ”Heistä näki että he olivat kauhuissaan”

  2. 2

    Tämä testi todisti Trumpin sopivuuden presidentiksi – kokeile paljonko itse saisit!

  3. 3

    Aamu-tv:n katsojat järkyttyivät hemmotellun teinin käytöksestä – 18-vuotias höylää surutta isiensä luottokorttia kymmenien tuhansien edestä

  4. 4

    Kaksi kirkon vaikuttajaa syyttää Johanna Korhosta ajojahdista – hylkäsivät yhteisen liikkeen

  5. 5

    Karmivat pakkaset piinaavat Venäjää – Siperiassa jopa -62 astetta, mittarikin hajosi

  6. Näytä lisää