Tom Cruise liian vanha toimintasankariksi - Viihde - Ilta-Sanomat

Tom Cruise liian vanha toimintasankariksi

Tom Cruisen päivät toimintaelokuvien tuottajien suosikkipoikana näyttävät olevan ohi.

Onnellista perhe-elämää Suri-tyttärensä ja vaimonsa Katie Holmesin kanssa viettävä Tom Cruise ei enää kelpaa nuoren yleisön toimintasankariksi.­

14.8.2008 14:41

46-vuotiaan Hollywood-tähden kerrottiin alkuviikosta menettäneen roolinsa tulevassa Edwin A. Salt -leffassa Angelina Jolielle. Syyksi mainittiin Cruisen liian suuri palkkatoive.

New York Postin mukaan elokuvan tuottajien päätöksen takana oli kuitenkin rahanmenon välttämisen ohella se, ettei Cruise enää houkuttele nuorta yleisöä leffateattereihin.

- Cruise rukoilee neljännen Mission Impossible -elokuvan tekemistä, mutta Paramount haluaa nuoremman, halvemman kaverin. Hän sai raivokohtauksen ja syöksyi ulos kokouksesta, lehden lähde kertoo.

Cruise on nähty toimintapitoisissa osissa Mission Impossible -leffojen ohella muun muassa Collateral- ja Minority Report -leffoissa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?