The Rasmuksen uusi albumi julki syyskuussa - Viihde - Ilta-Sanomat

The Rasmuksen uusi albumi julki syyskuussa

The Rasmuksen syyskuussa julkaistavan albumin on tuottanut Desmond Child.

The Rasmuksen syyskuussa julkaistavan albumin on tuottanut Desmond Child.

Julkaistu: 14.7.2008 13:05

The Rasmus julkaisee uuden Black Roses -albuminsa Suomessa 24. syyskuuta.

Levyn kansainvälinen julkaisupäivä on 26. päivä syyskuuta.

Ensimmäinen singlelohkaisu Livin' In A World Without You julkaistaan Suomessa 10. syyskuuta.

Kappale on The Rasmuksen ja huipputuottaja Desmond Childin käsialaa ja se saa ensisoittonsa radiossa 25. heinäkuuta.

Biisin musiikkivideo kuvattiin Niclas Frondan ohjauksessa Tukholmassa heinäkuun alussa. Fronda on aikaisemmmin ohjannut kolme The Rasmuksen musiikkivideota: In my Life, In the Shadows sekä Funeral Song.

Uusi video saa ensi-iltansa elokuun alussa.

Tuoreimmat osastosta