Angelina Jolie uhkailee toimittajia

Julkaistu:

Angelina Jolien ja Brad Pittin Mr. and Mrs. Smith - elokuva

saa maailmanensi-iltansa 10. kesäkuuta. Odotetun uutuuselokuvan promootiohaastatteluissa vallitsee tiukat säännöt. Toimittajat joutuvat allekirjoittamaan ennen haastattelua sopimuksen, joka kieltää henkilökohtaisten kysymysten esittämisen Angelinalta.

Mikäli moisia kysymyksiä haastattelutilaisuudessa esiintyy, näyttelijätär on kertonut poistuvansa paikalta välittömästi. Toimittajan rikkoessa sopimusta neiti Joliella on lisäksi oikeus haastaa rikkeen tehnyt haastattelija oikeuteen, kertoo Ananova.com.

Elokuvan Herra Smith on puolestaan kertonut puhuvansa haastatteluissa ainoastaan uutuuselokuvasta ja hyväntekeväisyystyöstään.

Pitt ja Jolie kiistävät edelleen olevansa muuta kuin työtovereita, vaikka maailma puhuukin muuta. Yksityisyyttään viimeiseen saakka varjelevan parin ensimmäinen yhteiselokuva kertoo toisiaan nirhaamaan palkatuista ammattitappajista.