Tapani Kansa uudelle uralle

Julkaistu:

Tapani Kansa toimii nykyään myös luennoitsijana laulamisen lisäksi, kertoo ex-puolisonsa keikkamyynnistä vastaava Nina af Enehjelm Iltalehdelle.

Af Enehjelmin mukaan Kansalla on paljon opetettavaa esimerkiksi erilaisiin esiintymistilaisuuksiin.

- Monet artistit osaavat laulaa, mutta puhumisen aikana he menevät kipsiin. Tapanilla ei ole koskaan ollut tätä ongelmaa, kertoo af Enehjelm lehdelle.

Tähän mennessä Kansa on pitänyt puhetilaisuuksia terveysaiheista.

- Hänellä on paljon kerrottavaa tästäkin aihepiiristä. Miten toimia sokeriarvojen kohennuttua ja pitää itsensä kunnossa. Miksi pitäisi tietoja itsellään, kun on mahdollisuus jakaa niitä toisillekin?

Kansa ei kuitenkaan ole luopumassa laulukeikoistaan, vaan af Enehjelmin mukaan molempia markkinoidaan tasapuolisesti.