Sinkkuäiti-Regina tekee yllätysratkaisun!

Julkaistu:

Nelosen Sinkkuäidille morsian -ohjelma päättyy tänään finaaliin, jossa luvassa on yllätyksiä. IS oli paikalla nauhoituksissa, kun sinkkiäidit pähkäilivät valintojaan.

Viileänä kaunottarena tutuksi tullut Regina on tiukan paikan edessä. Hänen ratkaisuaan odottavat Jose, 37, ja Jussi, 41.

- Regina on viehättävä, kaunis nainen. Haluaisin tulla valituksi, mutta en lähde köyttä etsimään, jos niin ei käy, Jose vakuuttaa.

Samalla hän valittaa, ettei ohjelman teon aikana ole vielä kunnolla päässyt tutustumaan Reginaan. Yhteiset hetket ovat olleet vähissä. Samaa sanoo myös Jussi. Hän on valmis jatkossa tutustumaan Reginaan lähemmin.

- Olen antanut ymmärtää, että olen kiinnostunut. Yhtään ei ole hajua, kuinka käy. Josekin on hyvä kundi, ollaan kaveerattu ekasta jaksosta alkaen, Jussi kehuu kilpakumppaniaan.

Kuvauksen alkaessa tunnelma jännittyy. Miehet odottavat pöydän ääressä Reginaa, joka valmistautuu astumaan esiin.

- Tähän asti on ollut helppoa, nyt vähän jännittää. Päätös on tehty, mutta en ole miettinyt miten sen kerron, Regina huokaa ja pudottaa pienen pommin.

Myös Ana ja Hinni joutuvat kertomaan päätöksensä miehille. Luvassa on pettymyksiä, eikä kyyneleiltäkään vältytä.