Tangokuningatar taisteli sängyn pohjalta takaisin lavoille

Julkaistu:

Suomen ensimmäinen tangokuningatar Arja Sipola palaa julkisuuteen. Hän työstää levyä ja tekee jo keikkojakin.

Kaksi onnettomuutta vangitsi hänet pitkälle sairaslomalle.

-Jouduin opettelemaan kävelemisen uudelleen fysioterapiassa, Arja sanoo.

Yli kolme vuotta sitten Arja kaatui ensin portaissa ja joutui sitten autokolariin. Hänen jalkateränsä tuli väärin alas ja lonkka liikkui oudosti. Arjan piti harjoitella kaikki liikkeet alusta.

-Puolitoista vuotta yhteensä makasin sängyn pohjalla ja varmaan pari vuotta kävelin keppien avulla sen jälkeen, Arja ihmettelee ajan kulkua.

Nyt Arja on jälleen kunnossa.