Viihde

Olli Rehn vei Barroson löylyihin

Julkaistu:

EU:n komission portugalilainen puheenjohtaja José Manuel Barroso on pian tehnyt kaikki kunnon Suomi-turistille kuuluvat temput.

Torstain vastaisena yönä komissaari Olli Rehn vei EU:n vaikutusvaltaisimman henkilön saunomaan. Barroso nautti elämänsä ensimmäisistä löylyistä Alvar Aallon suunnitteleman Villa Mairean saunassa Noormarkussa. Herroista Rehn pulahti uima-altaassa, mutta Barroso tyytyi vain vilvoittelemaan design-talon pihalla.

- Siinä oli läpinäkyvyyttä kerrakseen, Barroso nauratti saunamuistelullaan yleisöä seuraavana päivänä SuomiAreenan tilaisuudessa.

Lausahduksellaan hän viittasi leikkimielisesti syytöksiin, joiden mukaan Euroopan unionin päätöksenteko ole tarpeeksi läpinäkyvää.

Myöhemmin iltapäivällä Barroso ja Rehn saapuivat yhdessä Kirjurinluoto Areenalle kuuntelemaan Roberta Flackia ja The Neville Brothersia. Illan päätteeksi molemmat olivat ulkoministeri Erkki Tuomiojan isännöimällä illallisella, johon osallistuivat myös suuren valiokunnan puheenjohtaja Jari Vilén ja Viron parlamentin EU-komiten puheenjohtaja Kristiina Ojuland.