Sharon Osbourne kostaa ulosteella - Viihde - Ilta-Sanomat

Sharon Osbourne kostaa ulosteella

Sharon Osbournen kostot ovat kammottavia.

Julkaistu: 2.9.2007 10:44

Sharon Osbourne on tunnettu hankaluudestaan ja räävittömyydestään. Nyt hänen veljensä paljastaa, että Sharon on myös haisevien kostojen ystävä.

Sharon on ollut Elton Johnin ystävä jo 70-luvulta asti, ennen kuin Ozzy tuli mukaan kuvioon. Sharon ja Elton olivat havitelleet samaa miestä, jonka Elton lopulta kellisti.

Sharonin kosto oli pöyristyttävä - ja haiseva. Hän meni Eltonin kartanolle ja ulosti keskelle autopaikkaa. Sitten Sharon töhri hänen Rolls Roycensa omalla kakallaan, kertoo News of the world -lehti.

- Se oli täysin kuvottavaa. Mutta se on vain tyypillinen tapa, jolla Sharon kostaa, hänen veljensä David kertoo.

Myöhemmin myös David joutui Sharonin kakkaisen koston uhriksi. Ozzy oli yrittänyt kuristaa Sharonin ja hänet oli pidätetty. David lähetti Ozzylle kannustavan kirjeen. Pari päivää myöhemmin kirje tuotiin hänelle takaisin kotiinkuljetuksena Tiffany-jalokiviliikkeen rasiassa. Kun David avasi rasian, hän huomasi kauhukseen että Sharon oli käyttänyt hänen kirjettään wc-paperina.

Sharonin isäkään ei ole välttynyt kakkakepposilta. David kertoo, että isä sai aikoinaan rakastajattareltaan lahjaksi söpön leluapinan. Sharon oli ulostanut apinan päälle ja asettanut sen sitten etuovelle toivottamaan isä tervetulleeksi kotiin.

- Hänellä on todella vakava ongelma, David analysoi tapahtumia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?