Tätä mieltä Haddaway oli Tauskin coverista! - Viihde - Ilta-Sanomat

Tätä mieltä Haddaway oli Tauskin coverista!

Ysäritähti Haddaway piipahti Suomessa pistokeikalla perjantaina. Radioasema KLF:n synttäreille Uzbekistanin presidentin tyttären pippaloista saapunut mies innostuu kehumaan edellistä esiintymispaikkaansa.

Haddaway suositteli naistaustalaulajaa jatkamaan lastenhoitajan työtä.­

12.7.2009 21:23 | Päivitetty 12.7.2009 22:19

- Uzbekistanilaisilla on parempi musiikkimaku kuin esimerkiksi saksalaisilla. Heillä on öljyä, kaasua ja suuri tulevaisuus edessään.

Hulvaton eurodanceartisti elää uutta nostetta, kuten muutkin 1990-luvun popparit. Haddaway ei nähnyt Suomen lahjan, Waldo's Peoplen, esitystä Moskovan euroviisuissa, koska ei seuraa laulukilpailua.

- Jaa, kuka? Walrus (mursu), Walrus - ai, Waldo!

- En ole koskaan kuullutkaan, mies tokaisee.

Haddawayn tunnetuin hitti What Is Love tehtiin suomeksi talvella, kun Tauski ja Hausmyllyn Enzo sorvasivat biisistä oman Mitä jos? -versionsa.

Suomalainen cover vetää Haddawayn hiljaiseksi, kun hän kuulee sen ensi kertaa.

- Olen yllättynyt, että suomi toimii niin hyvin musiikkiin. Yleensähän teidän kielenne kuulostaa siltä kuin haulikolla ampuisi. Ei tämä versio nyt ihan ällöttävä ole, pelkästään outo.

- Taustalaulajan pitäisi kyllä lopettaa laulaminen ja jatkaa lastenhoitajan työtä.

Haddaway haluaa tietää, mistä kappaleessa lauletaan.

- Eivätkö sanat olekaan samat kuin minulla? Sehän on vaarallista, hehän voivat joutua syytteeseen siitä! Toisaalta Suomessa on niin pienet markkinat, etten kerro mitään lakimiehilleni, hän antaa armon käydä oikeudesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?