Ursula

Viihde

Ville-Veikon ja Ullan suhde oli rakkausliitto

Julkaistu:

Ville-Veikko ja Ulla Salmisen avioliitto ehti kestää lähes 18 vuotta. Se päättyi maanantaina Ville-Veikon kuolemaan saattokoti Terhokodissa.

Ulla Salminen (os. Schildt), 67, muistaa hyvin lukeneensa 1960-luvulla juttuja elokuvatähti Ville-Veikko Salmisesta ja esimerkiksi tämän avioliitosta suosikkilaulaja Laila Kinnusen kanssa.

- Silloin hän oli ihminen muiden joukossa. Sen voin sanoa, että mikään ihailija minä en ollut. Jos hän olisi silloin pyrkinyt seuraani, olisin ehkä ollut imarreltu. Sitä en tiedä, olisinko osannut ihastua sellaiseen tähteen, Ulla kertoo IS:lle.

1985 Ulla, silloinen radiotoimittaja, tavoitteli haastatteluunsa Vesa-Matti Loiria. Uuno Epsanjassa -elokuvan vuoksi kiireinen Loiri antoi kuitenkin puhelimen Ville-Veikolle. Siitä seurasi lukusia uusia puhelinsoittoja, ja lopulta Ville-Veikko pyysi Ullan sokkotreffeille.

Ville-Veikon tavatessaan Ulla oli avioliitostaan eronnut kahden lapsen äiti. Ville-Veikonkin hurjimmat vuodet olivat takana.

- Kohtasin hänet kypsänä ja aikuisena ihmisenä.

Ulla Salminen muistelee hänen ja Ville-Veikon avioliittoa tämän päivän Ilta-Sanomissa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivu kuittasi tylysti

  5. 5

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  6. 6

    Trumpilta perätön väite terrorismista ja Britannian rikosluvuista – brittipoliitikolta tyly kuitti

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  9. 9

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  10. 10

    HS-gallup: Kokoomuksen suosio kiipeää, keskustan alamäki jyrkkenee

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  4. 4

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  9. 9

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  10. 10

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  3. 3

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  4. 4

    Patrik Laine täräytti upean osuman – Mikko Koivu kuittasi tylysti

  5. 5

    Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

  6. Näytä lisää