Lindsay Lohan: Aion parantaa tapani - Viihde - Ilta-Sanomat

Lindsay Lohan: Aion parantaa tapani

Lindsay Lohan avautuu vihdoin päihdeongelmistaan.

Julkaistu: 5.2.2008 9:57

Päihdeongelmien kanssa kamppaillut Lindsay Lohan avautuu vihdoin toipumisestaan. Lohan antoi ensimmäisen haastattelunsa yli puoleen vuoteen Glamour-lehden brittiversiolle ja kertoi aikovansa parantaa tapansa. Hän aikoo muun muassa yrittää valita seuransa jatkossa paremmin.

-Minulla on ystäviä, joiden kanssa on hankala viettää aikaa, koska he ovat valinneet toisenlaisen tien, Lohan muotoili.

-Tilanne on hankala, sillä haluan luottaa kaikkiin.

Lohan oli puoli vuotta sitten hoidettavana utahilaisessa päihdehoitolassa.

21-vuotias näyttelijätär kertoi haastattelussa tuntevansa sympatiaa muita ongelmaisia tähtiä, Britney Spearsia ja Amy Winehousea kohtaan. Hän kertoo, että hänen ongelmansa on ollut aiemmin se, ettei hän halua olla yksin iltaisin.

-Minusta on ihanaa, kun on ystäviä ympärillä, mutta nyt pysyttelen mieluummin kotona, Lohan vakuutti.

-En kuitenkaan väitä, ettenkä menisi enää ikinä yökerhoon, koska se olisi valhe.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?