Sara Nunesista Suomen seuraava kansainvälinen tähti - Viihde - Ilta-Sanomat

Sara Nunesista Suomen seuraava kansainvälinen tähti

Kuvituskuva
Julkaistu: 29.4.2005 0:00

Sara Nunesista on tulossa Suomen seuraava supertähti. Hänen esikoissinglensä Simon Can't Sing ei ehtinyt edes kauppoihin, kun se oli jo noussut Radio NRJ:n soittolistan kärkeen.

Kiinnostus Saraa kohtaan ollut suurta, sillä hänet kiinnitettiin jo Raumanmeren juhannusfestivaalien pääesiintyjien joukkoon ja MTV Nordic alkaa soittaa hänen musiikkivideotaan ensi viikosta lähtien.

- Odotan livekeikkoja todella paljon, mutta Raumanmeren keikka jännittää, koska siellä on yleisöä niin paljon, Sara myöntää.

Vaikka Sara Nunes tuntuu suomalaisyleisöstä uudelta tulokkaalta, on hän jo ehtinyt tekemään suomalaista musiikkihistoriaan. Vuonna 1996 Sara kuului Sinamour-tyttöduoon, joka pääsi historian kirjoihin olemalla ensimmäinen MTV:lle päässyt suomalaisartisti. Sinamour julkaisi pari singleä ja albumin, mutta hajosi pian sen jälkeen.

Toissa iltana Sara joutui valvomaan myöhään, koska hän joutui antamaan puhelinhaastattelut suurelle amerikkalaislehdelle ja tv-kanavalle. Amerikkalaismedia kiinnostui Sarasta, kun hänen singlensä alkoi soida sikäläisillä radioasemilla. Kappale on herättänyt huomiota, koska se kertoo Idols-ohjelman luojasta ja tuomarista Simon Cowellista, joka on englannissa ja USA:ssa megajulkkis.

- Minulta kyseltiin Simonin lisäksi myös siitä, milloin olen tulossa sinne esiintymään, Sara kertoo.

Tuoreimmat osastosta