Viihde

Nightwishin levy Suomen kallein!

Julkaistu:

Nightwish on tehnyt Suomen musiikkihistorian kalleimman levyn. Syyskuun lopulla maailmanlaajuisesti julkaistavaa albumia Dark Passion Play tehdessä ei ole säästelty missään.

- Albumi tuli maksamaan 500000 euroa. Rahan takia ei ole tehty ainuttakaan kompromissia. Yhtään ei ole pidätelty toteutuksen suhteen, mutta niinpä mitään ei myöskään jäänyt hampaankoloon vaan teimme kaiken, miten parhaiten osasimme, Nightwish-pomo Tuomas Holopainen tunnustaa.

- Tästä levystä tuli kaksi kertaa kalliimpi kuin edellisestä albumista. Once maksoi 230000 euroa.

Suurin osa rahoista päätyi edellisen levyn kohdalla kuten myös nyt Lontoon kuululle Abbey Roadin studiolle, jossa uutuusalbumi levytettiin sinfoniaorkesterin voimin. Myöskään videonteossa ei säästelty. Yhtye palasi pari päivää sitten Los Angelesistä, jossa Antti Jokinen ohjasi Nightwishin kahden seuraavan singlen videot.

- Molemmat videot maksoivat yhteensä 270000 euroa. Säästimme kustannuksissa, ajassa ja vaivassa, kun kuvasimme kaksi videota yhdellä kertaa, Tuomas perustelee.

Uutuuslevyyn on palanut tähän mennessä rahaa markkinointikulut huomioonottaen liki 800000 euroa, mutta Tuomasta ei hirvitä.

- Ei minua pelota. Olemme tehneet parasta, mihin tällä hetkellä pystymme. Mikään ei jäänyt levynteossa kaivelemaan, joten sen pitää nyt riittää.