Eastwood palasi taas Hollywoodin tähtitaivaalle

Julkaistu:

Oscar-gaalan odotettu Hollywood-legendojen kaksintaistelu päättyi Clint Eastwoodin voittoon Martin Scorsesesta. Likaisen Harryn ohjaustyö Million Dollar Baby keräsi kaikkiaan seitsemän Oscaria.

Parhaan miespääosa-Oscarin sai Jamie Foxx muusikkotähti Ray Charlesista kertovasta elämäkertaelokuvasta Ray. Afroamerikkalaisuus tuli gaalassa useissa kohdin esille paitsi Foxxin myötä, myös siksi, että juontajana oli koomikko Chris Rock.

Million Dollar Baby tulee Suomen teattereihin maaliskuussa. Se kertoo tarjoilijasta, joka hakeutuu Eastwoodiin esittämän nyrkkeilyvalmentajan oppiin. Hilary Swank palkittiin tarjoilijan roolityöstään naispääosa-Oscarilla.

Gaalan televisioinut ABC-kanava oli virittänyt viiden sekunnin sensuuriviiveen Rockin ja mahdollisten paljastelijoiden takia. Rääväsuinen Rock aukoi päätään mm. presidentti George W. Bushille, mutta selvisi ilman sensuuria.

Parhaan ulkomaisen elokuvan Oscar meni Espanjaan. Alejandro Amenábarin ohjaama Meri sisälläni on tositarinaan perustuva elokuva eutanasiasta.