Lempi

Viihde

Käsikirjoituskiista kiihtyy

Julkaistu:

Käsikirjoittaja Veli-Pekka Hännisen ja tuotantoyhtiö Lasihelmi Filmin välinen, Aku Louhimiehen uuden elokuvan Riisuttu mies käsikirjoitusta koskeva kiista on johtanut rikosilmoitukseen. Hänninen jätti tekijänoikeuskysymystä koskevan tutkintapyynnön Helsingin poliisille maanantaina.

- Tutkintapyyntö koskee sitä, onko oikein, että yhtiö kuvaa elokuvaa, vaikka heillä ei ole voimassaolevaa käsikirjoitussopimusta. Olen sanonut sopimuksen irti elokuussa sopimusrikkomuksen vuoksi, Hänninen linjaa.

Hännisen mielestä kuvaukset tulisi lopettaa. Sopimuksen Hänninen sanoi irti, koska nykyinen käsikirjoitus ei hänen mukaansa vastaa alkuperäistä. Uudessa versiossa kolmannes kohtauksista on sellaisia, joista Hänninen sanoo, ettei ole niitä kirjoittanut.

- Olen myynyt käsikirjoituksesta vain elokuvaus- ja esitysoikeudet, mutta tuottaja toimii kuin omistaisi tekijänoikeudet. Tilanne on sama kuin, jos joku piirtäisi Salvador Dalin tauluun viikset, Hänninen harmittelee.

Ohjaaja Aku Louhimies kuvaa elokuvaa parhaillaan Turussa. Hän korostaa, ettei tuotantoyhtiölle työskentelevänä ohjaajana ole kiistassa suoranaisesti mukana.

- En ole sopimusosapuoli, joten sikäli asia ei koske minua ollenkaan. Jatkan työntekoa normaalisti.

Elokuvan kuvausten keskeytymiseen Louhimies ei kuitenkaan halua uskoa.

- Tosi hassulta ja ihmeelliseltä tuntuisi, jos kuvaukset estettäisiin, Louhimies toteaa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  2. 2

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  5. 5

    Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

  6. 6

    Huumorirooleistaan tunnetun Jim Carreyn jättipaljastus – kamppaillut vaikean sairauden kanssa jo vuosia

  7. 7

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  8. 8

    Linja-auto suistui ojaan ja jäi vinoon asentoon – matkustajat eivät päässeet ulos

  9. 9

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  10. 10

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  2. 2

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  3. 3

    Snackyn ex-johtaja: Näin vauhtisokeus tuhosi hampurilaisketjun – ”Täysin posketonta touhua”

  4. 4

    Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

  5. 5

    Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

  6. 6

    Jo kahdeksas lapsi menehtyi – Ikea uusi suosittua lipastoa koskevan varoituksensa

  7. 7

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

  8. 8

    Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

  9. 9

    Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

  10. 10

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  6. 6

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  2. 2

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  3. 3

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  4. 4

    Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

  5. 5

    Korhonen, Virtanen, Mäkinen, Nieminen... Katso, kuinka äveriäitä sukunimikaimasi todellisuudessa ovat

  6. Näytä lisää