Martina Aitolehti on rakastunut

Julkaistu:

Miss Hawaiian Tropic -kisavaatteitaan IS:n studioon esittelemään tullut Martina Aitolehti on umpirakastunut. Kohukaunottaren suhde on pysynyt julkisuudelta piilossa koko kevään.

- Olen ihan rakastunut. Olemme seurustelleet jo kolme kuukautta. Pidin tarkoituksella asian pitkään salassa, Martina kertoo.

Nyt suhde on niin vakaalla pohjalla, ettei syytä vaikenemiseen enää ole.

- Tapasimme yhteisen ystävämme luona. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olen löytänyt todellisen sielukumppanin. Hän ymmärtää ja hyväksyy täysin kaiken, mitä teen. Minulla on sellainen tunne, että tulemme olemaan yhdessä todella pitkään.

Tiistaina Martina matkustaa Las Vegasiin osallistuakseen Miss Hawaiian Tropic -finaaliin. Hän oli mukana loppukilpailussa jo viime vuonna ja teki järjestäjiin niin suuren vaikutuksen, että sai kutsun myös tämän vuoden finaaliin.