Tangokuningas: Miehellä on oikeus itkeä!

Julkaistu:

Viime lauantaina erään nuoren miehen unelma toteutui, kun Seinäjoen tummenevassa yössä 20-vuotiaan Kari Hirvosen päähän painettiin tangokuninkaan kruunu.

Kari yllättyi voitosta, sillä hän oli jo valmistautunut pokkaamaan itselleen prinssin tittelin. Vapautunut esiintyminen ilman ennakkosuosikin paineita saattoi olla yksi syy siihen, että tuomarit päätyivät julistamaan Karin voittajaksi.

Tuore kunkku sanoo olevansa tyytyväinen omaan suoritukseensa, vaikka toisen finaalitangon sanat katosivat mielestä harjoituksissa. Lauluäänikin antoi jossain vaiheessa pieniä pettämisen merkkejä.

Kari kertoo herkkänä ihmisenä liikuttuvansa helposti jo nyyhkyleffoja katsellessaan. Voittajien varmistuttua kuningattaren lisäksi myös kuningas herkistyi kyyneliin.