Jani ja Mari jälleen lemmenlomalle

Julkaistu:

Hiihtolomien alkaessa monet mielivät reissuun. Uimari Jani Sievinen karauttaa hiihtolomalla matkalle yhdessä avovaimonsa Mari Samuelsenin kanssa. Sievinen ei suostu paljastamaan viettääkö pari lomansa auringossa vai hangilla.

- Me vaan lähdetään reissuun, Sievinen ilmoittaa arvoituksellisesti.

Pariskunta on koukussa matkailuun.

- Joskus tekee hyvää lähteä muille paikkakunnille.

Janin ja Marin perhe kasvaa keväällä esikoispojalla. Janilla on pojat Aleksanteri ja Aaron edellisestä liitostaan Susanna Sievisen kanssa, mutta Marille tuleva pienokainen on ensimmäinen.

Laskettuaika on toukokuun alussa, joten hiihtolomalla näyttävä pariskunta voi keskittyä täysin toisiinsa. Seuraavakin lomareissu on jo tiedossa, ja silloin mukana matkaa perheen pieninkin.

- Tänä kesänä lähdetään uintileirille Kosille. Viime kesänä oltiin Mallorcalla.

Sievinen on kertonut hemmottelevansa rakastaan lomilla.

- Yhteiset ulkomaanmatkat ovat sellaista, mistä me kummatkin tykätään.