Miss Suomi -kisa-asut liian seksikkäitä?

Julkaistu:

Miss Suomi -finalistit esiintyivät Hyvinkään häämessuilla pienenpienissä stringeissä ja pitseissä, mikä kauhistutti varsinkin missien poikaystäviä.

-Poikaystäväni ei ollut mielissään siitä, että esiinnyn niin rohkeissa alusvaatteissa yleisön edessä, Emilia Lonnakko kertoo. Myös vanhemmat ovat punastelleet rohkeiden tyttäriensä puolesta.

-Äitini kauhisteli aluksi paljastavia vaatteitamme, mutta on nyt jo tottunut tilanteeseen, Stella Hyvönen jatkaa.

Missit suhtautuvat kuitenkin itse alusasujen aiheuttamaan kohuun rauhallisesti. He ovat olleet siitä jopa yllättyneitä.

-En missään tapauksessa pidä esittelemiämme asuja liian rohkeina. Alusvaatteiden esittely kuuluu missin tehtäviin. Riippuu tietysti paikasta ja tilanteesta, missä ne päällä esiintyy. Yökerhoon en suostuisi menemään alusvaatteissa, Heidi Sjöblom sanoo.