Satu, Luukas

Viihde

Monacon Albert vuoden ruhtinaana

Julkaistu:

Monacon ruhtinas Albert astui valtaan tasan vuosi sitten heinäkuussa. Villikkoruhtinas Albert II :n skandaalinkäryinen edustus alkoi jo ennen vuoden takaisia kruunajaisia.

Albertin kanssa aikoinaan seurustellut lentoemäntä Nicole Coste, 33, paljasti, että hänellä ja tulevalla ruhtinaalla on yhteinen lapsi. Albert tunnusti lapsen viime heinäkuussa.

Lokakuussa media sai uutta vettä myllyyn, kun saksalainen Bunte -lehti kertoi Albertin tapailevan Telma Ortizia, Espanjan kruununprinssin kälyä.

Marraskuussa ruhtinas viihtyi puolestaan Miss Euroopaksi kruunatun saksalaiskaunottaren Shermine Sharivarin käsipuolessa.

Tammikuussa ruhtinas iski silmänsä eteläafrikkalaiseen, kauniiseen uimariin Charlene Wittstockiin, 23. Maaliskuun lopussa rakkauden ylle kerääntyi pilviä, kun dna-testit todistivat, että Albert on myös yhdysvaltalaisen Jazmin Grace Rotolon isä.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  4. 4

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. 6

    Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

  7. 7

    Hollywoodin supertähti teki shokkipaljastuksen – naismoguli nöyryytti kaunotarta kulisseissa järkyttävällä tavalla

  8. 8

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  9. 9

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  10. 10

    Katsojat pettyivät Ensitreffit alttarilla -parin riitaisaan suhteeseen – ohjelman asiantuntija purkautui yllättäen somessa: ”We failed”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  5. 5

    Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

  6. 6

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  7. 7

    Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

  8. 8

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  9. 9

    Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

  10. 10

    Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  3. 3

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  4. 4

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  7. 7

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Niklas Herlin on kuollut

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  2. 2

    Venäläisministeri ehdotti sianlihan vientiä muslimimaahan – Putin purskahti nauruun: ”No ei tosiaankaan”

  3. 3

    Donald Trump otti kunnian Isisin vetäytymisestä – ”He ovat luovuttamassa”

  4. 4

    Poliisiasemalla räjähdys Ruotsissa – pommiryhmä lähetetty paikalle

  5. 5

    Mies ja koira kuolivat omakotitalon tulipalossa Lohjalla

  6. Näytä lisää