Epätoivoinen Madonna soitti Guylle

Julkaistu:

Madonna soitti tunteikkaan puhelun aviomiehelleen Guy Ritchielle ensimmäisen kerran viikkoihin. Brittilehtien mukaan Madonna soitti ohjaajamiehelleen tiistai-iltana sovitellakseen eroa, jota puitaneen pian oikeudessa.

- Se oli hyvin tunteellinen puhulu ja merkki Madonnan epätoivosta, lähde kertoi Daily Mail -lehdelle.

- Madonna yritti muistuttaa aviomiestään kaikista hyvistä ajoista ja totesi, että heidän täytyy sopia keskenään välttääkseen julkisen ja sotkuisen oikeustaistelun.

Madonnan on väitetty tukeutuneen surussaan kabbala-johtaja Rabbi Bergiin. Poptähden kerrotaan myös itkeneen avoimesti kiertuehenkilökuntansa edessä ensimmäisen kerran erokohun aikana. Madonna vetosi myös mieheensä, jotta hänen mustamaalaamisensa loppuisi.

Pari ilmoitti erostaan aikaisemmin lokakuussa liki kahdeksan vuoden avioliiton jälkeen.