Tuomas Reunanen: Väsyin välillä Salkkareihin - Viihde - Ilta-Sanomat

Isän roolista pitävä Tuomas Reunanen: Väsyin välillä Salkkareihin

Tuomas Reunanen on 1-vuotiaan Tyrskyn isä.

Julkaistu: 20.8.2009 11:42

Salatut elämät -sarjassa seitsemän vuotta näytellyt Tuomas Reunanen väsyi välillä Salkkareihin. Nyt hän nauttii roolista 1-vuotiaan Tyrskyn isänä, kertoo Apu.

Salkkareissa Reunanen esitti Ami Vainiota, mihin hän väsyi joskus.

- Totta kai. Tosin väitän, että joku muu saattyoi väsyä vielä enemmän, koska veti rajumpaa roolia. Ajatellaan vaikka Pete Lattua, joka joutui tekemään Kallen homon roolia. Tuollaiset olivat paljon kovempia.

Eniten hän väsyi siihen, että "mitään ei tapahtunut". Roolihenkilö ei kasvanut eikä kehittynyt.

- Samanlaisuus, tasaisuus oli ehkä pahin väsymisen aihe.

Nykyisin Reunanen on töissä yhteyshenkilönä henkivakuutusyhtiö Mandatum Lifessa, jossa hän hoitaa yrityspuolen asiakkaita.

Hän elää avoliitossa Sirun kanssa ja pariskunnalla on 1-vuotias Tyrsky-poika.

- Nykyään mietin kaiken sen kautta, että Tyrskyllä on kaikki hyvin. Se on minulle kaikki kaikessa, se jätkä!, Reunanen kommentoi Avussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?