Joanna Väreen missikisamatka jää puolikkaaksi

Julkaistu:

Joanna Väre edustaa Suomea Miss International -kilpailussa, joka käydään parhaillaan Kiinassa. Joanna pakkasi tavaroita ja keräsi kilpailuvaatteita varautuen kuukauden kisamatkaan. Perillä Joannalle selvisi, että aiemmin neljä viikkoa kestänyt kisa onkin tänä lyhentynyt puoleen.

- Kisa kestääkin tänä vuonna vain kaksi viikkoa. Aiemmin mukana ollut Kiinan visiitti on jäänyt kokonaan pois, Japanista tavoitettu Joanna kertoo IS:lle.

Joanna itse arvelee, että hänelle on kisan kannalta etua siitä, että hän on asunut monta vuotta Italiassa.

- Täällä on mukana paljon nuoria tyttöjä ja joillekin tämä saattaa olla ensimmäinen ulkomaanmatka. Kellään ei saa täällä olla ketään, mukana, vaan jokaisen on selvittävä yksin. Elämänkokemus ja se, että olen asunut maailmalla, ovat siis varmasti hyödyksi.