Bond-tähti kävi Suomessa

Julkaistu:

Mads Mikkelsen, 40, istuu rennosti helsinkiläishotellin sviitissä. Hän on sympaattisen ja vaatimattoman oloinen mies. Juttutuokion aikana Mikkelsen osoittautuu myös ihmiseksi, joka kaikesta menestyksestään huolimatta on osannut pitää jalat maan pinnalla.

- Se kuuluu skandinaaviseen luonteeseen, hän selittää miksi ei kuuluisuudestaan huolimatta suostu diivaksi.

Mads Mikkelsen on tunnettu omassa kotimaassaan Tanskassa. Mutta ei mene kuin kuukausi ja hänet tuntee koko maailma.

Mads Mikkelsen on mukana Daniel Craigin kanssa uudessa James Bond -seikkailussa Casino Royale. Luvassa on tietysti aiempia Bondeja mukaillen vauhtia, räjähdyksiä, uskomattomia selviämisiä, ja tietysti romantiikkaa.

- Mielestäni tämä Bond on aiempia realistisempi, Mikkelson miettii.

Mads tunnustaa, että häikäilemättömän terroristijärjestöjen rajoja pesevän pankkiirin Le Chiffren rooli oli kuin lottovoitto. Mikkelsen naurahtaa, ettei edes tiennyt ohjaajan Martin Campbellin ja tuottajien Michael G. Wilsonin ja Barbara Broccolin miettineen häntä rooliin.

- He soittivat noin vuosi sitten. Olin kiireinen muiden projektien kanssa, enkä ehtinyt tapaamiseen. He eivät luovuttaneet vaan kutsuivat minut koekuvauksiin Lontooseen. Hoidin hommani, ja sain roolin.