Michael Jackson haudataan keskiviikkona Neverlandiin?

Julkaistu:

Michael Jacksonin hautajaisista uskotaan tulevan Elviksen tai prinsessa Dianan hautajaisiakin suurempi muistojuhla. Daily Mail -lehden mukaan yli miljoonan fanin uskotaan saapuvan Los Angelesiin todistamaan historiallista tapahtumaa.

The Sun -lehden haastattelema perheystävä uskoo, että hautajaiset pidetään ensi keskiviikkona. Lähteen mukaan perhe hautaa rakkaansa tämän ranchille Neverlandiin, jonne ilmeisesti myös Jackson itse toivoi tulevansa haudatuksi.

Jacksonin perhe on kokoontunut Los Angelesiin suunnittelemaan hautajaisia. Lähde väittää, että Jackson haudataan lähipiirin kesken, mutta sen jälkeen pidetään julkinen muistojuhla, joka myös televisioidaan maailmanlaajuisesti.

Neverlandin osti amerikkalainen investointiyhtiö viime vuoden lopulla. Neverland on silti osaksi Jacksonin hallussa, sillä hän ja investointiyhtiö omistavat tilan yhdessä.