Matin rooli oli Jasper Pääkköselle haaste - Viihde - Ilta-Sanomat

Matin rooli oli Jasper Pääkköselle haaste

Julkaistu: 22.12.2005 0:00

Jasper Pääkkönen on päässyt eroon Matti Nykäs -takatukastaan ja näyttää enemmän itseltään.

- Matti-tukka oli lastenleikkiä verrattuna Vares -leffan lookiin, jonka kruunasi käyttämäni hammasraudat. Jouduin pitämään niitä kaksi kuukautta - ja kaiken lisäksi se oli oma idioottimainen ideani.

Tammikuun 13. päivä ensi-iltansa saavan Matti -elokuvan päärooli oli Jasperille yksi hänen uransa haasteellisimmista töistä. Hän on mukana 130-minuuttisen filmin jokaisessa kohtauksessa, yhtä lyhyttä lukuun ottamatta. Lisäksi hän joutui näyttelemään elävää henkilöä ja kantamaan siitä vastuunsa.

Mäkihyppääjä Matti Nykänen ehti olla Jasperinkin, 25, lapsuuden sankari. Jasperia nuoremmat eivät muista Nykäsen hyppyuraa, vaan tuntevat hänet kohujulkkiksena.

Nykäsen rankasta elämästä tehtiin Jasperin mukaan lähes yhtä rankka elokuva, elokuvan esikuvaa kunnioittaen.

- Pelkkä suuri sankaruus ja puhdas hyvä ei ole kauhean kiinnostavaa, Jasper miettii.

- Kyllä elokuva mielestäni kertoo myös toivosta ja siitä, että päähenkilö on oppinut elämänsä varrella tehneistään virheistä tai vääristä ratkaisuista.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?