Heidi Suomi: Bikineissä en juontaisi!

Julkaistu:

Urheiluhullut-visailun Heidi Suomi myöntää yllättyneensä, kun kuuli ruutuparinsa nimen. Ohjelman toisena kipparina nimittäin toimii tuppisuuna tunnettu mäkikotka Janne Ahonen.

Antero Mertarannan juontamassa visailussa kipparit ratkovat urheilukysymyksiä vaihtuvien urheiluvieraiden kanssa.

- Kun kuulin, että Janne tulee vastaparikseni Urheiluhulluihin, mietin hetken, kuinka hänen hyppynsä mäestä televisioon onnistuu. Se huoli osoittautui kuitenkin täysin turhaksi! Jannella on tosi hyvä huumori, ja hän reagoi nopeasti vitsinaiheisiin, Heidi kehuu työpariaan.

Moni katsoja on huomannut, että Heidi lähtee kisaan mukaan varsin intohimoisesti ja piikittelee jatkuvasti vastapuolta. Tilanne korostuu, kun vastustajana on viilipyttymäinen Janne. Onkin arveltu, että kyseessä olisi käsikirjoitettu roolijako.

- Ei mulla ole mitään roolia. Olen ihan yhtä ärsyttävä tosielämässäkin, vähän tällainen näsäviisas piikittelijä, Heidi nauraa.

Häviöt ovat Heidille erityisen katkeria. Hän selittää asennettaan ex-urheilijaan juuttuneella kilpailuhenkisyydellä.

- En ole huono häviäjä, mutta en tykkää, jos en tiedä oikeita vastauksia. Samasta syystä en enää halua palata juoksuradoille - en vain olisi tarpeeksi hyvä siinä enää, Heidi selittää.

Heidi lopetti kilpajuoksu-uransa vuonna 1999, ja 2001 hän aloitti urheiluankkurina MTV3:n Tulosruudussa. Nykyään naispuolinen urheilutoimittaja on kanavilla enemmän sääntö kuin poikkeus. Taannoin Anette Latva-Piikkilä ilahdutti katsojia ankkuroimalla pelkissä bikineissä. Heidiltä bikinitempaus ei kirvoita suosionosoituksia.

- Naispuolisten urheilutoimittajien uskottavuus oli pitkään hakoteillä, ja täytyy sanoa, että Anetten bikinijuonnot eivät takuulla sitä ainakaan paranna. Itse en suostuisi moiseen ikinä, Heidi lataa.

Lue lisää Heidi Suomen kesäkuulumisia tänään ilmestyneestä IS Tv-lehdestä!