IS:n lukijat: Karitalla Suomen kauneimmat silmät - Viihde - Ilta-Sanomat

IS:n lukijat: Karitalla Suomen kauneimmat silmät

Kuvituskuva
Julkaistu: 9.8.2006 7:00

Malli-juontaja Karita Tuomola nappasi IS:n Kauneimmat silmät -äänestyksessä kirkkaimman sijan kissamaisen sielukkaalla katseellaan.

- Katselin äänestyksen muita osallistujia ja mietin, että onpas kauniita silmiä. En silti osannut ajatella yhtään, kuka voisi voittaa. Hauskaa, että joku tykkää, Karita iloitsee.

Kauniimmista silmistä äänesti muutamassa päivässä peräti 6500 vastaajaa. Karita sai äänistä 28 prosenttia. Lukijat olivat myytyjä kaunottaren silmien muodosta, ilmeikkyydestä ja vahvasta väristä.

- Kuten sanonta kuuluu, silmät ovat sielun peili. Itse olen saanut ne äidiltäni. Olemme muutenkin hyvin samannäköisiä, Karita sanoo.

Silmiään Karita korostaa ennen kaikkea ripsivärillä. Myös ihoa hoitavaa silmänympärysvoidetta 29-vuotias malli on käyttänyt aamuin illoin jo parikymppisestä asti.

Karita kertoo myös meikkaavansa joka päivä. Hän pitää huolitellusta olemuksesta ja kulkee ilman meikkiä vain koiraa ulkoiluttaessaan, silloinkin yleensä aurinkolasit silmillä.

- Mielestäni on muita kohtaan kohteliasta pitää huolta ulkonäöstään. En lähde kaupungille ilman meikkiä, sillä olen itse oma kävelevä käyntikorttini.

Tulokset

Karita Tuomola sai äänistä 28 % (äänestyksen vaihtoehto numero 2). Toiseksi tuli Mirella Koullias (vaihtoehto 5). Hän keräsi 26 % äänistä. Kolmannen sijan vei Suvi Tiilikainen (vaihtoehto 6). Hän saalisti 16 % äänistä.

Neljänneksi tulleen Sara La Fountainin (vaihtoehto 10) äänisaalis oli 12%. Viides oli Viivi Avellan (vaihtoehto 3). Viivi sai kahdeksan prosenttia äänistä.

Kuudennen sijan vei Paula Koivuniemi (vaihtoehto 1) neljän prosentin ääniosuudella.

Kisan loppupäähän jäivät Kata Kärkkäinen (vaihtoehto 8), Saimi Nousiainen (vaihtoehto 9), Ninja Sarasalo (vaihtoehto 4) ja Eva Wahlström (vaihtoehto 7). Heistä jokaisen osuus äänimääristä jäi alle kolmen prosentin.

Yhteensä ääniä annettiin 6581.

Tuoreimmat osastosta