Ruotsin jazzlegenda Arne Domnérus kuollut - Viihde - Ilta-Sanomat

Ruotsin jazzlegenda Arne Domnérus kuollut

Julkaistu: 3.9.2008 10:56

Ruotsin jazzmusiikin suuruuksiin kuuluva Arne Domnérus on kuollut. Domnérus kuoli tiistaina 83-vuotiaana kotonaan Tukholmassa.

Domnérus soitti saksofonia ja klarinettia ja johti orkestereita. Pitkällä jazzmuusikon urallaan Domnérus levytti toistasataa äänitettä.

Domnérus oli tunnettu etenkin vierailevien amerikkalaismuusikkojen kanssa tekemistään levyistä. Uransa aikana hän levytti muun muassa James Moodyn, Art Farmerin ja Clifford Brownin kanssa.

Lisäksi hän esiintyi Charlie Parkerin kanssa.

Ensimmäisen yhtyeensä vuonna 1942 perustanut Domnérus teki viimeiseksi jääneen levynsä vuonna 2004.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?