Jari, Jalmari

Viihde

Jope Ruonansuu raivostui - Fonecta käytti sketsiä ilman lupaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Viihdetaiteilija Jope Ruonansuu on suuttunut vitsinsä luvattomasta käytöstä kaupalliseen tarkoitukseen.

- Tämä on todella törkeää varastamista, Fonectan 020202-numeropalvelun mainoksen sattumalta nähnyt Ruonansuu sanoo.

Mainoksia on kolme erilaista. Niissä kaikissa Kari Hietalahden esittämä hahmo neuvoo pulassa olevaa ihmistä. Hän ei kuitenkaan tee itseään kovin ymmärretyksi, koska sanoo jokaisen lauseen perään "vai mikä se oli?" tai "vai missä se oli?"

Vitsin ydin on ilmiselvästi sama kuin Ylen TV2:lla nähdyn Jopet-show'n sketsissä, jossa kolme roskakuskia hokee samoja fraaseja.

Mainostoimisto Sek & Grey pyysi Ruonansuuta esiintymään mainoksessa, mutta hän joutui kieltäytymään Yleltä saamansa käskyn takia. Ylen mukaan sen ohjelmaan tehtyä hahmoa ei saa käyttää mainonnassa.

- Totta kai olisin halunnut olla mukana mainoksessa. Se on minun työtäni, josta saan toimeentuloni. Ei ole mitään järkeä, että ensin Yle kieltää esiintymiseni mainoksessa ja sitten vitsiäni käytetään ilman minua. Minulta jää kokonaan saamatta hyöty oman työni tuloksesta.

Ruonansuulla ei ollut aavistustakaan, että mainostoimisto aikoo hänen kieltäytymisestään huolimatta käyttää sketsiä sellaisenaan.

- Harmittaa, että keksin kovalla vaivalla Ylen ohjelmaan sloganeita, jotka jäävät kansan suuhun ja sydämiin, ja niitä voi käyttää noin vain mainoksissa ilman suostumustani. Se on hirveää.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

  5. 5

    Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

  6. 6

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  7. 7

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  8. 8

    Hallirakennus syttyi ilmiliekkeihin Kiuruvedellä – palon syy tuntematon

  9. 9

    Mies murhattiin kesken ajomatkan Tukholmassa – epäiltyjen auto paloi uimarannalla

  10. 10

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  2. 2

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

  7. 7

    188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

  8. 8

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  9. 9

    90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  7. 7

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  3. 3

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  4. 4

    Pesäpallon Suomen mestari Alexander Saloranta korjaa sukupuolensa: ”Nyt saan olla oma itseni”

  5. 5

    Uusi toivo heräsi sukellusveneen löytämisestä, etsijät havaitsivat ääniä meressä – CNN: Kuin runkoa taottaisiin työkaluilla

  6. Näytä lisää