Michael Jacksonin muistotilaisuuden liput arvotaan netissä

Julkaistu:

Michael Jacksonin tiistaina järjestettävän muistotilaisuuden liput arvotaan sattumanvaraisesti fanien kesken. Muita kuin Yhdysvalloissa asuvia henkilöitä ei kuitenkaan kelpuuteta arvontaan mukaan, ilmoittivat Jacksonin edustajat perjantaina.

Muistotilaisuuteen haluavat voivat jättää nimensä ja yhteistietonsa muistotilaisuuden pitopaikan Staples Centerin nettisivuille lauantaihin asti, ja järjestäjät toimittavat arvonnan voittaneille kaksi lippua kullekin.

Staples Centeriin tilaisuutta pääsee seuraamaan 11 000 onnekasta. Viereiseen Nokia Theatreen välitetään samaan aikaan live-kuvaa jättiscreenille, jota mahtuu katsomaan 6 500 fania. Muut surijat näkevät muistotilaisuuden televisiosta ja internetistä myös reaaliaikaisesti.

Ilmoitus muiden kuin Yhdysvalloissa asuvien sorsimisesta saa varmasti monet pettymään, sillä pelkästään Jacksonin kodin Neverlandin liepeillä oli kerääntynyt jo alkuviikosta lukuisia faneja ympäri maailmaa toivoen pääsevänsä mukaan saattamaan tähden viimeiselle matkalleen.

People-lehden mukaan liput annetaan rannekkeina, jotta lippujen mustan pörssin kauppa vältettäisiin. Niiden, jotka eivät onnistu lippua saamaan, toivotaan seuraavan tilaisuutta kotitelevisiostaan, jotta paikan päälle ei synny täyttä kaaosta.

Muistotilaisuus järjestetään tiistaina 7. heinäkuuta kello 10.00 paikallista aikaa.