Kohuromanssi: Täydellinen nainen ja Idols-juontaja

Julkaistu:

USA:ssa on syntymässä koko maata kiinnostava romanssi, kun kahden maan suosituimpiin kuuluvan tv-ohjelman tähdet ovat löytäneet toisensa. American Idol -kilpailua juontava Ryan Seacrest ja Täydelliset naiset -sarjassa näyttelevä Teri Hatcher nähtiin lounaalla Kalifornian Malibussa. Kyse ei ollut kaverillisesta tapaamisesta, sillä aterian lisäksi kaksikko nautti toisensa suutelusta.

Lounaan lisäksi heidän nähtiin kävelevän kahdestaan pitkin Malibun pitkää hiekkarantaa. Teri ja Ryan olivat kietoneet kätensä toistensa ympärille, ja välillä he pysähtyivät pitämään suutelutaukoja.

- Suhde ei ole vielä kovinkaan vakava. He eivät ole vielä matkalla avioliittoon, vaan he yrittävät edetä hitaasti, lähde kertoi US Weeklylle.

Hatcherin ympärillä on riittänyt juoruja Täydellisten naisten menestymisen myötä. Aiemmin hänen on huhuttu seurustelevan George Clooneyn kanssa. Vaikka Seacrest onkin USA:n suosituimman reality-ohjelman sanavalmis ja komea juontaja, on hän ollut sinkkuna peräti kaksi vuotta.