Anu Saagimille sataa uhkauksia

Julkaistu:

Päätoimittaja ja Viron ykköskohauttaja Anu Saagim, 48, on saanut viime aikoina ennätysmäärän uhkauksia sekä outoja ahdistelijoita.

- Sähköpostilla on tullut tappouhkauksia, pahoinpitelyuhkauksia sekä monenlaista perverssiä materiaalia. Kaiken huippu oli hiljattain eräs liike-elämässäkin vaikuttava mies, joka on lähetellyt minulle itsestään jo vuoden vähäpukeisia kuvia, Saagim listaa.

Tallinnalaisella klubilla projektijohtajana työskentelevä sekä virolaisyhtyeen laulajana toimiva mies lähetteli itsestään jopa alastonkuvia, joissa strategiset paikat on peitetty Saagimin pään kuvalla.

Anun mitta tuli täyteen, kun mies lähetteli samoja kuvia myös eri medialle ja ilmoitti järjestävänsä klubi-illan kerätäkseen rahaa Saagimin kauneusleikkauksiin. Myös miehen entinen vaimo soitti ja varoitti Saagimia miehen pakkomielteisyydestä.

- Sitten mies soitti ja ilmoitti tulevansa Elu24:n toimitukseen tuomaan minulle rahoja. Käskin hänen mennä koko rahalla psykiatrille ja ilmoitin myös, että mikäli hän tulee tänne, revin häneltä munat irti, Saagim kertoo.

Monet tuttavat ovat kehottaneet Saagimia ottamaan yhteyttä poliisiin monista ahdistelijoistaan, joista on jo hälyttäviä esimerkkejä. Esimerkiksi toissak esänä häiriintynyt mies raapi Saagimin rinnat verille tämän kuvatessa virolaista tosi-tv-sarjaa. Anu itse suhtautuu asioihin tyylilleen uskollisena.

- Uskon, ettei haukkuva koira pure. Ei kai sitä olisi todellinen tähti, ellei näitä hulluja olisi. Kyllä Pamela Andersonilla on silti varmasti vielä vaikeampaa, hän luottaa.