Hilma

Viihde

U2 keräsi potin Grammy-gaalassa

Julkaistu:

Irlantilaisbändi U2 oli Los Angelesissa järjestetyn Grammy-gaalan suurin sankari viime yönä Suomen aikaa. U2 voitti kaikkiaan viisi Grammy-pystiä.

Niiden joukossa olivat muun muassa parhaan albumin Grammy levystä How To Dismantle An Atomic Bomb ja parhaan biisin Grammy kappaleesta Sometimes You Can't Make It On Your Own.

Grammy-gaalan suurin pettyjä oli Mariah Carey. Kahdeksan ehdokkuutta poiki kolme Grammy-patsasta, mutta tärkeimpien sarjojen voitot menivät muille kuin kaikkien aikojen myydyimpiin artisteihin lukeutuvalle Careylle.

U2 nappasi Careyn nenän edestä parhaan albumin ja parhaan biisin palkinnot, Kelly Clarkson jätti Careyn nuolemaan näppejään parhaan naisen laulaman popkappaleen sarjassa biisillään Since U Been Gone ja Green Day teki Careylle saman parhaan singlen kisassa levyllään Boulevard Of Broken Dreams.

- Laulat kuin enkeli, voitokkaan U2:n solisti Bono lohdutti Careyta.

- Jos joku luulee näiden palkintojen nousevan meille hattuun, hän on väärässä. Kaiken sellaisen mahdollisuuskin on meidän kohdallamme menneisyyttä, Bono runoili bändinsä tunnelmista juhlahumun keskellä.

Paul McCartney jäi
ilman pystiä

Kolmen Grammyn voittajia olivat Mariah Careyn lisäksi vuoden uutena artistina palkittu John Legend ja Kanye West.

Grammy-gaalan kohokohtiin lukeutuivat muun muassa ex-Beatle Paul McCartneyn esittämät kappaleet Yesterday ja Helter Skelter. Yesterdayn aikana hän sai lavalle avukseen Linkin Parkin musikantit ja Jay-Z:n.

Kiinnostavasta esityksestä ja ehdokkuuksistaan huolimatta McCartney jäi ilman Grammy-patsasta. Popin parhaan miesesityksen pystinkin korjasi McCartneyn silmien edestä palkintokaappiinsa Stevie Wonder laulullaan From The Bottom Of My Heart.

Raskaan rockin biisi-Grammyn nappasi System Of A Down kappaleellaan B.Y.O.B. Metalli-Grammyn voitti Slipknot esityksellään Before I Forget.

Grammy-pystejä jaettiin kaikkiaan 108 kappaletta. Yhden niistä, parhaan sooloartistin tekemän rockesityksen pystin vei Bruce Springsteen kipaleellaan Devils & Dust.

(STT-AP)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  2. 2

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  3. 3

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  4. 4

    Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

  5. 5

    Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

  6. 6

    Tarkkuustehtävä testaa hoksottimesi – Oletko ensimmäinen, joka onnistuu ratkaisemaan kaikki eroavaisuudet?

  7. 7

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  8. 8

    Suomen pojat jäävät tytöistä rajusti Pisa-testin ongelman­ratkaisussa – OAJ:n Luukkainen: ”Lukutaito ei selitä noin valtavaa eroa”

  9. 9

    Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

  10. 10

    Rekka nurin kehä III:lla – vain yksi kaista länteen auki

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  6. 6

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  7. 7

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  8. 8

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  9. 9

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  10. 10

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  4. 4

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  2. 2

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  3. 3

    Kaivinkoneenkuljettaja iski kauhansa valtavaan hakaristiin Hampurissa

  4. 4

    Maarajoitukset poistuvat – Yle Areena ja muut nettipalvelut näkyvät kohta kaikkialla

  5. 5

    Pohjoiskarjalaista äitiä syytetään lapsikaappauksesta – jäi viisikuisen vauvan kanssa Turkkiin

  6. Näytä lisää