Elviksen muusikot keikalla Suomessa - Viihde - Ilta-Sanomat

Elviksen muusikot keikalla Suomessa

Rokin kuningasta ei saa takaisin, mutta tänä viikonloppuna Suomessa on mahdollisuus kuulla ripaus hänen loistostaan, kun The Original Elvis Tribute -kokoonpano esiintyy Helsingissä ja Tampereella.

Elviksen basisti Duke Bardwell ja biisinkirjoittaja Michael Jarrett vierailevat Suomessa.

15.5.2009 6:52

Ryhmässä ovat mukana Duke Bardwell ja Michael Jarrett, jotka ovat 70-luvulla työskennelleet rockin kuninkaan kanssa.

Bardwell soitti bassoa Elviksen yhtyeessä ja Jarrett on kirjoittanut kappaleita Elvikselle. Muun muassa Elviksen I'll Be Home On Christmas Day -hitti on Jarrettin käsialaa.

The Original Elvis Tribute esiintyy perjantaina Tampereen Pakkahuoneella. Lauantaina on vuorossa esiintyminen Turun klubilla. Helsinkiin ryhmää voidaan odottaa aikaisintaan ensi vuonna, jolloin tulee kuluneeksi 75 vuotta Elviksen syntymästä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?