Madonna lämppäreilleen: Älkää puhuko minulle!

Julkaistu:

Popin kuningatar Madonna taitaa olla tyly diiva: tähden kerrotaan kieltäneen Sticky & Sweet -kiertueensa lämmittelyesiintyjiä puhumasta hänelle.

Madonnaa kiertueen Euroopan-osiolla lämmitellyt Robyn paljasti tylytyksen ruotsalaislehdelle antamassaan haastattelussa.

Robynin mukaan hänelle ja kiertuehenkilökunnalle annettiin tiukat säännöt, joiden mukaan he eivät saaneet lähestyä supertähteä, puhua hänelle saati pyytää häneltä nimikirjoituksia tai valokuvia.

- En odottanut mitään glamouria. On silti outoa, että he olettavat meidän heti ensimmäisenä juoksevan Madonnan perään ja pyytävän nimikirjoitusta, ruotsalaispoppari kummasteli.

Robyn kertoi, ettei hän edes tavannut Madonnaa, vaikka esiintyi tämän lämmittelijänä useissa konserteissa. Laulaja totesi myös, ettei haluaisi kulkea Madonnan jalanjäljissä.

- Pahin painajaiseni olisi muuttua Madonnan kaltaiseksi hänen jatkuvan trendien jahtaamisensa takia, omasta tyylistään kiinni pitävä Robyn napautti.